Lasten ja nuorten mielipiteet ovat kuin terveyssuositukset; ne mielellään kuunnellaan, mutta  vielä mieluummin unohdetaan.  Aikuisten ”oikeasti”  YK:n Lapsen oikeuksien sekä perustuslakimme mukaan heillä on kuitenkin täysi oikeus ilmaista mielipiteensä, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Heidän mahdollisuutensa vaikuttaa toteutuukin; ainakin leikisti. Mielipiteitä kyllä kysytään, mutta onkin sitten asia erikseen, että onko niillä merkitystä. Kiinnostus yhteisiin asioihin ja osallistuminen olisi kuitenkin yhteiskunnan kannalta tärkeää . Viime aikoina puheenaiheena on ollut lasten ja nuorten syrjäytyminen. Se on merkittävä yhteiskunnallinen ilmiö, jonka syitä ja seurauksia on pohdittu ja niistä on keskusteltu julkisesti, mutta ilmiö sen kuin kasvaa.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto selvitti yhteistyössä IRC-gallerian kanssa toteutetussa nettikyselyssä, kuinka suomalaiset lapset ja nuoret vaikutusmahdollisuuksiensa toteutumisen koulussa ja harrastuksissa kokevat.  10 420 lasta ja nuorta eri puolilta Suomea vastasi kyselyyn. Alle puolet vastanneista ilmaisivat oppilailla olevan vaikutusvaltaa kouluissa tehtäviin päätöksiin. MLL:n kyselyyn vastanneista 28 prosenttia oli sitä mieltä, että oppilaiden ilmaisemiin epäkohtiin tartutaan. Yli 70 % vastanneista ei siis katso näin tapahtuvan.  Mielipiteitä nuorilta kysytään mm. kouluruoasta, koulun retkistä sekä tapahtumista. 

Lasten ja nuorten oikeuksilla tulla kuulluksi ei ole  todellista  merkitystä, mikäli heitä ei oteta vakavasti. Näennäisesti ”kuultujen” mielipiteiden taustalla on lasten ja nuorten halu vaikuttaa. Mikäli halutaan lisätä nuorten kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin, heille täytyy tarjota mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa. Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan osallistuminen aikuisena esimerkiksi äänestämällä liittyy lapsena omaksuttuun mahdollisuuteen ilmaista mielipiteensä. Kannustus kiinnostumaan yhteisistä asioista jo lapsena ja sen ilmeneminen osallistumisena on siis toivottavaa. Alkaisiko tämä kiinnostus hiipua sitä mukaan, kun omia mielipiteitä ei oteta huomioon?

Vaikutusmahdollisuuksien suhteen tapahtuu merkittävä muutos vasta yläasteen jälkeen, jolloin ne kasvavat kyselyn mukaan huomattavasti. Lukiolaiset ja ammattikoululaiset arvioivat mahdollisuutensa vaikuttaa selvästi paremmiksi, kuin ylä-ja etenkään alakoululaiset. Toisen asteen koulutus on kuitenkin vapaaehtoinen eikä se siis edes kaikkien kohdalla toteudu. Olisiko syytä antaa enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa jo paljon varhaisemmassa vaiheessa, jolloin kehittyvä yksilö kasvaa tekemään itsenäisiä valintoja ja puntaroimaan niiden seurauksia? Perusopetuksen tehtävinähän ovat Opetushallituksen mukaan kasvatus-ja opetustehtävät, joiden tavoitteena on sekä tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä, että opettaa tärkeitä tietoja ja taitoja.

Syrjäytyminen, jonka käsite ei ole vakiintunut suomenkielisissä tulo- eikä sosiaalitilastoissa, on termi, jota on käytetty kuvaamaan mm. yksilön tai kotitalouden joutumista taloudellisesti ja sosiaalisesti ongelmallisiin olosuhteisiin, joista mahdollisuudet vapautua ovat huonot.  EU:ssa käytetään termiä ”social exclusion” eli ”sosiaalinen syrjäytyminen”, mutta  julkaistuissa analyyseissä ei toistaiseksi ole kyetty kuvaamaan eikä tutkimaan syrjäytymisen dynamiikkaa.

Yhteiskunnasta syrjäytymisen kuitenkin arvioidaan olevan suurin yksittäinen turvallisuusriski yhteiskunnalle.  Se  on lisääntynyt tuntuvasti useiden viime vuosien aikana ja syrjäytymisestä aiheutuvat kustannukset ovat voimakkaassa kasvussa. Syrjäytyminen on siis todellinen yhteiskunnallinen ongelma, johon on syytä suhtautua vakavasti. Sisäministeriön sisäisen turvallisuuden ohjelmassa todetaan, että turvallisuutta ei voi ulkoistaa vaan se on seurausta siitä, kuinka yhteiskunta ja sen jäsenet toimivat sekä millä tavalla turvallisuus otetaan huomioon jokapäiväisessä toiminnassa. Sisäisen turvallisuuden ohjelma on valtioneuvoston periaatepäätös, jossa hallitus määrittelee poikkihallinnolliset keskeiset turvallisuuden tavoitteet ja toimenpiteet. Sisäisellä turvallisuudella tarkoitetaan sellaista yhteiskunnan tilaa, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja vapauksista. VTurvallisuus on myös psykologista kokemusta vaarojen ja uhkien (riskien) poissaolosta niiden varsinaisen poissaolon lisäksi.

Syrjäytyminen ei liity suoranaisesti varallisuuteen, vaan yksilöiden kasvamiseen yhteisön jäseniksi. Asiaan vaikuttaa mm. yksilön (lapsen tai nuoren) mahdollisuus osallistua aktiivisesti itseä ja ympäristöä koskeviin asioihin. Esimerkiksi köyhyys sinänsä ei tuota kielteistä sosiaalista perimää, vaan vanhempien ja perheen heikompi kiinnittyminen yhteiskuntaan. Osallisuuden puute siis edistää henkistä syrjäytymistä yhteiskunnasta ja sen toiminnoista.

Psykiatrian erikoissairaanhoitaja Pekka Lehdon mukaan syrjäytymisen kannalta "tavanomainen" kehitys on suurin piirtein seuraava:  Aluksi yksilö kokee menettäneensä liiaksi oman elämänhallintansa ja jollakin muulla, yleensä yhteiskunnalla on päätösvalta. Seuraavaksi yksilö kadottaa uskoaan tekojensa vaikuttavuuteen, lopettaa  rakentavan vuorovaikutuksen lähiyhteisöönsä  ja vähitellen passivoituu. Sitten rakentavan vuorovaikutuksen haihtumisen myötä yksilö eristäytyy entisestään yhteisöstä, mikä huonontaa toisaalta itsearvostusta ja toisaalta realiteettitestausta.Lopulta eristäytymisen syventyessä ja realiteettitestauksen heikentyessä riittävän paljon seuraa, että yksilö vähitellen kadottaa kosketuksensa myös omaan itseensä.

Toimet, kuten toimivat peruspalvelut, syrjäytymisen ja köyhyyden ehkäisy, kaikki ryhmät huomioon ottava koulutuspolitiikka, hyvinvointia tukeva opetustoimi, nuorista ja ikääntyneistä huolehtiminen sekä rakennetun ympäristön ja asuinalueiden viihtyisyys ja turvallisuus ovat asioita, joilla luodaan perusta esimerkiksi hyvälle sisäiselle turvallisuudelle. Voisivatko paremmat vaikutusmahdollisuudet kouluissa edistää turvallisuutta sekä ennaltaehkäistä ja vähentää syrjäytymistä?  

Eristämistä ihmisyhteisöstä jopa täydelliseen yksinäisyyteen ja virikkeettömyyteen on likimain kaikissa kulttuureissa käytetty vuosisatoja yhtenä pahimpana rangaistuskeinona sekä pelotteena. Kenenkään henkilökohtainen tavoite sellainen ei kaiken järjen mukaan ole. Nykyisin ihmisiä jää syystä tai toisesta ulkopuolelle tavalla, joka etenee asteittain ja jonka ensimmäinen vaihe liittyy olennaisesti siihen ilkeään tunteeseen, että ei voi vaikuttaa asioihin. Jos tilanne, jossa yksilön kykenemättömyys vaikuttaa on päällimmäinen ongelma, jäisi syntymättä, olisiko ylipäätään syrjäytymistä?

 Prosessi, jonka eteneminen johtaa kohti ihmisten täydellistä erkaantumista yhteiskunnasta, on todennäköisesti hyvin pitkälle seurausta heidän kykenemättömyydestä vaikuttaa itsensä ja ympäristönsä asioihin. Syitä tähän löytyy henkilöiden vaikutusmahdollisuuksien puuttumisesta. Meillä on siis ongelma, joka on ratkaistavissa. Se tehdään lisäämällä ja parantamalla lasten ja nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa heidän ja ympäristönsä asioihin. Tämä voisi olla asia, jota opetellaan jo kouluissa. Eikös koulujen alkuperäinen tehtävä ollut ratkaista sosiaalistumisen ongelma?

Lähteet:

Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Opetushallitus

EU (käsitteet ja määritelmät)